LapWallin vuosi- ja vastuullisuuskatsaus 2022 on julkaistu

27/03/2023

LapWall

LapWall Oyj on julkaissut vuoden 2022 vuosi- ja vastuullisuuskatsauksensa. Katsaus sisältää vuoden 2022 vuosiraportin lisäksi ensimmäistä kertaa katsauksen LapWallin vastuullisuuteen.

Liiketoimintaamme on sisäänrakennettu vastuullisuus ja kestävä kehitys. LapWall on hiilijalanjäljeltään negatiivinen eli toimintamme sitoo enemmän hiilipäästöjä kuin aiheuttaa. Kaikille tuotteillemme on laskettu RTS EPD-ympäristöselosteet*, joissa tuotteiden koko elinkaarenaikaiset ympäristövaikutukset on laskettu. Ympäristöselosteissa kerrotaan tuotteiden ympäristövaikutukset muun muassa ilmaston lämpenemiseen, otsonikatoon, rehevöitymiseen ja uusiutumattomien energiavarojen ehtymiseen.

Tehtaillamme kiinnitetään erityistä huomiota materiaalihukan pienentämisen ja kierrätykseen. Kehitämme toimintatapojamme jatkuvan kehittämisen periaatteella. Vuoden 2023 aikana valmistuvat eettiset toimintatapaohjeemme, jotka linjaavat muun muassa vastuulliset toimintatapamme suhteessa sidosryhmiimme. Välitämme asiakkaistamme ja työntekijöistämme ja luomme näin edellytykset asiakkaidemme ja oman liiketoimintamme menestykselle.

Kannamme vastuuta kaikista työntekijöistämme ja haluamme työskennellä joukkueena kohti yhteistä päämäärää. Lapwallilaisessa kulttuurissa arvostus ja kunnioitus on keskeinen osa rakentavaa yhteistyötä. Tavoitteenamme on saada kaikki mukaan kehittämään yhtiön toimintaa ja tuotteitamme. Kaikilla työntekijöillämme on näin aidosti mahdollisuus vaikuttaa tekemiseemme ja luoda yhdessä edellytykset yhtiön menestymiselle.

Lue koko katsaus TÄÄLTÄ (PDF).

*Pois lukien vuonna 2022 Termater-liiketoimintakaupan myötä valikoimaan tulleet tuotteet, joiden sertifiointi valmistuu kevään 2023 aikana.

AJANKOHTAISTA

11/04/2024

LapWall Oyj on julkaissut vuoden 2023 vuosi- ja vastuullisuuskatsauksensa. LapWallin...

10/04/2024

LapWallin luottoluokitus on parantunut entisestään ollen nyt tasolla Platina (Asiakastieto)...

07/03/2024

LapWall on tehnyt investointipäätöksen tehdashankkeestaan Pyhännälle. Investointi laskee osavalmistus- ja...

07/02/2024

Strategia osoitti toimivuutensa haastavassa markkinatilanteessa Suluissa esitetyt luvut viittaavat edellisen...

31/01/2024

LapWall Oyj julkaisee tilinpäätöstiedotteen vuodelta 2023 tiistaina 7.2.2024 klo 9.00....

18/12/2023

LapWallin joululahja menee perinteisesti Hyvä Joulumieli -keräykseen, vähävaraisten Suomessa asuvien...

Videokirjastomme

Ota kumppaniksi elementtirakentamisen edelläkävijä

LAPWALL LEKO® elementointijärjestelmä

Kattava vakioitujen tuotteiden valikoima tarjoaa mahdollisuuden elementoida rakennus kokonaisuutena. Mitä laajempi toimitus, sen nopeammin valmista paikan päällä!

LAPWALL LEKO® seinäelementit

Valikoimastamme kustannustehokkaat ratkaisut yksi- ja monikerrosrakentamiseen, sekä hybridirakentamiseen. Lopullinen seinäelementti suunnittelu aina asiakkaan tarpeiden mukaan.

LAPWALL LEKO® kattoelementit

Kattoelementeillä rakennus saadaan säältä suojaan hetkessä, eikä rakennusaikaista erillistä suojausta tarvita. Kattoelementti on tehokas ratkaisu aina asuinrakennuksista suuren kokoluokan teollisuusrakennuksiin asti.

Toteutamme vuosittain yli 400 projektia