Vetelin kattoelementtiyksikön suunniteltu investointiohjelma on valmistunut

05/01/2023

LapWall

LapWall on saanut valmiiksi helmikuussa 2022 liiketoimintakaupassa ostetun Vetelin kattoelementtiyksikön integrointiin liittyvät investoinnit. Investointien yhteisarvo on noin 1,5 miljoonaa euroa. LapWall sai investointeihin ELY-keskuksen investointitukea yhteensä noin 0,26 miljoonaa euroa.

Keväällä 2022 aloitettu investointiohjelma sisälsi tuotantoteknologiaa sekä rakennuskannan ja maa-alueiden perusparannuksia. Vetelin tehdasyksikkö siirtyi samaan aikaan myös kaukolämmön piiriin. Vetelin yksikön investointeja rahoitettiin suunnitelman mukaisesti LapWallin huhtikuun 2022 First North-listautumisannin varoista.

”Vetelin yksikön integrointi vuoden 2022 aikana osaksi LapWallin kattoelementtiliiketoimintoja toteutui onnistuneesti ja synergiahyödyt ovat pääasiassa toteutuneet etupainotteisesti. Viestimme näistä viime vuoden puolella yhtiön puolivuotis- ja Q3-liiketoimintakatsausten yhteydessä”, LapWallin talousjohtaja Tuomo Riihonen kertoo.

”Investointien jälkeen Vetelin kattoelementtiyksikön maksimituotantokapasiteetti on 150 000 neliötä. Pystymme nyt palvelemaan kattavasti koko Suomea ja lisäksi nämä investoinnit mahdollistavat isojenkin projektien nopeamman läpiviennin, koska tehdasyksiköitä kattoelementtiliiketoiminnassa on nyt kahdella paikkakunnalla. Kattoelementtiliiketoiminnan tuotantokapasiteetti on noussut yhteensä 350 000 neliöön. Vetelin yksikön ja koko kattoliiketoiminnan kehittäminen jatkuu edelleen vuoden 2023 aikana. Näemme, että nyt toteutetut investoinnit yhdessä muiden liiketoimintaa tukevien kehitysaskeleiden kanssa, mahdollistavat LapWallin nykyisille ja uusille asiakkaille entistä laadukkaammat LAPWALL LEKO® -kattoelementtitoimitukset asennuksineen”, kertoo liiketoimintajohtaja Marko Kellberg.

AJANKOHTAISTA

30/11/2023

LapWall on solminut toukokuussa 2023 yhteistyösopimuksen puuelementtitoimituksista Kastelli-talojen kanssa. Sopimus...

20/09/2023

LapWall Oyj on allekirjoittanut Pyhännän yksikössään alkusyksyn aikana noin 4...

01/09/2023

LapWall Oyj tiedotti 14.6.2023 allekirjoittaneensa noin 6,5 miljoonan euron sopimuksen...

08/08/2023

Haastavasta liiketoimintaympäristöstä huolimatta tilauskanta vahvistui merkittävästi Suluissa esitetyt luvut viittaavat...

01/08/2023

Yhtiön toimitusjohtaja Jarmo Pekkarinen ja talousjohtaja Tuomo Riihonen esittelevät katsauksen...

01/06/2023

LapWall on 31.5.2023 toteuttanut 18.5.2023 tiedotetun liiketoimintakaupan suunnitelman mukaisesti, ja...

Videokirjastomme

Ota kumppaniksi elementtirakentamisen edelläkävijä

LAPWALL LEKO® elementointijärjestelmä

Kattava vakioitujen tuotteiden valikoima tarjoaa mahdollisuuden elementoida rakennus kokonaisuutena. Mitä laajempi toimitus, sen nopeammin valmista paikan päällä!

LAPWALL LEKO® seinäelementit

Valikoimastamme kustannustehokkaat ratkaisut yksi- ja monikerrosrakentamiseen, sekä hybridirakentamiseen. Lopullinen seinäelementti suunnittelu aina asiakkaan tarpeiden mukaan.

LAPWALL LEKO® kattoelementit

Kattoelementeillä rakennus saadaan säältä suojaan hetkessä, eikä rakennusaikaista erillistä suojausta tarvita. Kattoelementti on tehokas ratkaisu aina asuinrakennuksista suuren kokoluokan teollisuusrakennuksiin asti.

Toteutamme vuosittain yli 400 projektia