Onko niin, että rakennustyömaille saa nykyään kovalla palkalla vain huonoja työntekijöitä?

15/11/2018

Jarmo Pekkarinen

Nykyisen ongelmakentän voisi kiteyttää hyvin yhden PK- seudulla toimivan asiakkaamme sanontaan: ”Rakennustyömaille saa nykyään kovalla palkalla vain huonoja työntekijöitä”. Tässä on syy, että hän haluaa tehdä kanssamme yhteistyötä ja käyttää rakentamisessa moduuleita ja elementtejä. Sovimmekin asiakkaalle hiljattain 500 huoneiston kerrostalokokonaisuuden huoneistomoduulien toimituksesta.

Mitä vaihtoehtoja sitten on käytettävissä? Pitkään on puhuttu siitä, että rakentaminen siirtyy työmailta tehtaisiin. Miksi se sitten ei ole vielä siirtynyt? Tähän on tietenkin useita syitä. Yhtenä syynä on asenne, näin on totuttu aina tekemään. Työvoimaa on ollut saatavilla. Alalla ei ole ollut toimijoita, joilta olisi voinut ostaa tuotteet myös isoille työmaille. Isoilla työmailla tarkoitan kohteita, johon voi mennä reilusti yli tuhat elementtiä ja neliöinä määrä voi olla kymmenitä tuhansia. Tällainen määrä tarkoittaa usein pienen tehtaan koko vuoden kapasiteettia.

Rakentaminen keskittyy kasvukeskuksiin. Asuntojen koot pienenevät. Yksin asuvien määrä kasvaa. Vuokra-asumisen suosio kasvaa. Asunnon omistaminen koetaan usein ongelmaksi. Sisäilmaongelmat, putkiremontit, huono rakentamisen laatu jne luovat epävarmuutta asunnon hankintaan. Myös asunnon rahoitus koetaan ongelmaksi. Milloin saamme markkinoille vastaavia rahoitusvaihtoehtoja, mitä autokaupassa käytetään? Asunnon ostaminen on nykyisin liian vaivalloista. Kaukana ovat myös ajat, jolloin jokaisen miehen piti rakentaa vähintään yksi oma talo.

Ajatelkaapa tilannetta, että voisitte valita netistä asuinalueen, sieltä sopivilla ominaisuuksilla olevan asunnon, huonekalut yms ominaisuudet ja tietenkin siivouksen esim. 1 x / viikossa. Tekisitte sopimuksen vastaavalla tavalla kuin puhelinliittymän vaihdon ja esim. 12 kk sopimuksella ja hintaan x euroa / kk. Olisi aika helppoa, ja sitten vain asumaan….

Jos ostaisitte auton vastaavalla tavalla, kuin rakennusprosessi etenee, niin olisi se suurin piirtein seuraavanlainen: menisitte autoarkkitehdin luo, muutamia kymmeniä luonnoskierroksia, insinööri suunnittelisi autoon detaljit ja osat. Osat tilattaisiin alihankkijalta omaan ”autotalliin”, naapurin asentaja tulisi kaveriksi ”kasaamaan” auton. Auton kokoonpano maksaa noin 1000 euroa. Saisikohan auto läjään omassa autotallissa samalla rahalla? Miten auto toimisi, osa voisi toimia ja osa ei ja osalla voisi ajaa pitkäänkin ja osa autoista ei käynnistyisi ja olisi valtavasti erilaisia ongelmia. Autot toimivatkin hämmästyttävän hyvin ja niillä ajaa todella pitkään ilman minkäänlaisia ongelmia. Miten tämä on mahdollista? Autoja valmistetaan isoja sarjoja ja suunnittelupöydällä sekä testeillä tuote kehitetään valmiiksi. Nykyisessä rakentamisessa jokainen rakennus on proto. Jos jokainen auto olisi oma yksilönsä, niin autojen hinnat olisivat varmasti 10 x kalliimpia ja paljon epäluotettavampia.

Rakentamisen laatu, tehokkuus, luotettavuus ja asumiskustannukset tippuvat merkittävästi, jos käytämme autoteollisuuden oppeja. Kehitetään tuote, joka valmistetaan ja kokoonpannaan tehtaassa, kuivissa sisätiloissa ja se siirretään työmaalla, missä tapahtuu nopea kokoonpano. Tehdasvalmistuksen ansioista työmailla siirrytään rakentamisesta asentamiseen. Riskialttiit työvaiheet voidaan helposti ja tehokkaasti toteuttaa tuotantolinjoilla. Tuotteet ovat tasalaatuisia ja isot sarjakoot tuovat merkittävän kustannushyödyn sekä terveellisen sisäilman.

LapWall on kehittänyt LEKO® tuotevalikoiman, joka mahdollistaa autoteollisuusmaisen rakentamisen. Tuotteissa on huomioitu arkkitehtooninen joustavuus. LEKO® elementit ja moduulit mahdollistavat sekä suurten, että pienten rakennusten tehokkaan valmistuksen sekä kokoonpanon työmaalla.

LapWall suunnittelee, valmistaa ja asentaa puuelementtejä ja puu- sekä betonipohjaisia moduuleita ja tilaelementtejä LapWallin asiakkaina ovat kaikki Suomalaiset suurimmat rakennusliikkeet. Olemme toimineet jo vuosia myös Ruotsin markkinoilla. LEKO® elementointijärjestelmä mahdollistaa rakennusliikkeille uudenlaisen tavan rakentaa. Rakentamisesta siirrytään asentamiseen, joka on mahdollistanut meille useita toimintamalli-innovaatiota

LapWall on siirtänyt/ siirtämässä rakentamista työmailta tehtaisiin, jolloin tuotannon vertailukohteeksi on tullut kappaletavarateollisuuden suorituskyky ja laaduntuotto. Tehdastiloissa tiukasti konseptoitujen LEKO® tuotteiden valmistus on äärimmäisen tehokasta kokoonpanotyötä. Myös laadunvalvonta ja kuivaketju toimii 100% varmuudella. Työmailla toimitaan säiden armoilla ja entistä nopeammin muuttuviin sääolosuhteisiin on mahdotonta varautua.

Monella on edelleen sellainen käsitys, että betonirakenteisia rakennuksia ei tarvitse suojata rakentamisen aikana. Betoni kastuu samalla tavalla kuin muutkin materiaalit ja rakenteiden kuivuminen ottaa aikaa. Käytössä on edelleen paljon sellaisia materiaaleja, jotka eivät toimi rakennusfysikaalisesti. Yksi esimerkki näistä on paljon käytetty pelti – eriste – pelti elementti. Useilla työmailla nämäkin rakenteet kastuvat ja on täysin selvää, että tällainen rakenne ei kuivu koskaan.

Kuivissa sisätiloissa rakennetut moduulit ja elementit mahdollistavat kustannustehokkaan rakentamisen. Innovatiiviset ja nopeasti kokoonpantavat LEKO® tuotteet mahdollistavat sen, että työmailla siirrytään rakentamisesta asentamiseen.

Moduloinnilla tehdasosuus nousee noin 50%:iin rakentamiskustannuksista, tätä kautta on mahdollista lyhentää merkittävästi työmaan läpimenoaikaa. Kokonaiskustannustehokkuus paranee merkittävästi ja takuutöitä ei tarvitse tehdä.

Rakennusliikkeen on mahdollista viedä pienellä organisaatiolla useampia hankkeita läpi ja hankkeisiin sitoutunut pääoma saadaan nopeasti vapautettua uusiin hankkeisiin. Riskienhallinta helpottuu, kun kiinteät kulut saadaan mahdollisimman pieneksi.

AJANKOHTAISTA

11/04/2024

LapWall Oyj on julkaissut vuoden 2023 vuosi- ja vastuullisuuskatsauksensa. LapWallin...

10/04/2024

LapWallin luottoluokitus on parantunut entisestään ollen nyt tasolla Platina (Asiakastieto)...

07/03/2024

LapWall on tehnyt investointipäätöksen tehdashankkeestaan Pyhännälle. Investointi laskee osavalmistus- ja...

07/02/2024

Strategia osoitti toimivuutensa haastavassa markkinatilanteessa Suluissa esitetyt luvut viittaavat edellisen...

31/01/2024

LapWall Oyj julkaisee tilinpäätöstiedotteen vuodelta 2023 tiistaina 7.2.2024 klo 9.00....

18/12/2023

LapWallin joululahja menee perinteisesti Hyvä Joulumieli -keräykseen, vähävaraisten Suomessa asuvien...

Videokirjastomme

Ota kumppaniksi elementtirakentamisen edelläkävijä

LAPWALL LEKO® elementointijärjestelmä

Kattava vakioitujen tuotteiden valikoima tarjoaa mahdollisuuden elementoida rakennus kokonaisuutena. Mitä laajempi toimitus, sen nopeammin valmista paikan päällä!

LAPWALL LEKO® seinäelementit

Valikoimastamme kustannustehokkaat ratkaisut yksi- ja monikerrosrakentamiseen, sekä hybridirakentamiseen. Lopullinen seinäelementti suunnittelu aina asiakkaan tarpeiden mukaan.

LAPWALL LEKO® kattoelementit

Kattoelementeillä rakennus saadaan säältä suojaan hetkessä, eikä rakennusaikaista erillistä suojausta tarvita. Kattoelementti on tehokas ratkaisu aina asuinrakennuksista suuren kokoluokan teollisuusrakennuksiin asti.

Toteutamme vuosittain yli 400 projektia