Palataanko rakentamisessa enää entiseen?

06/10/2020

Jarmo Pekkarinen

WoodCube3

Keväällä tuntui, että koronaepidemian puhkeaminen aiheutti äkkipysähdyksen kaikilla yhteiskunnan sektoreilla. Terveydenhuollossa jouduttiin keskittymään vain varautumiseen, lykäten kaikki muu tarpeellinen tuonnemmaksi. Ihmisiä kehotettiin pysymään kotona, rajoitukset ylsivät koskemaan monia palveluja ja jopa työmatkustamista. Mitä tapahtui rakentamiselle?

Vastoin kaikkia odotuksia rakentaminen jatkui lähes ennätyksiä rikkoen, kiitos viime vuoden lopun lukuisien hankealoitusten. Toinen kiitos kuuluu niille ammattilaisille, jotka jatkoivat työmailla ja rakennustarviketeollisuudessa entiseen tapaan.

Suosituksia noudatettiin kiitettävästi ja tilanne avasi jopa uusia mahdollisuuksia. Tyhjissä toimistoissa ja valtion virastoissa päästiin tekemään jo pitkään odottaneita kunnostus- ja korjaustöitä. Haitat olivat minimissä sekä työrauha ja turvallisuus kunnossa.

Eilen valtionvarainministeriö antoi katsauksessaan tuoreen ennusteen, jonka mukaan Suomen talous supistuu tänä vuonna 4,5 %, mikä on aiempia ennusteita vähemmän. Ensi vuodelle talouden arvioidaan kasvavan 2,6 %. Yksityinen kulutus on toipumassa nopeasti, mutta investointiympäristössä vallitsee edelleen epävarmuus.

Asuinrakennusinvestoinnit vähenevät ja aloitukset lykkääntyvät, minkä jälkeen asuntoaloitusten määrä palaa lähemmäs pitkän aikavälin keskiarvoa. Toimitilarakentamisen ja ennen kaikkea julkisten palvelurakennusten jatkuminen pitää muita talonrakennusinvestointeja vielä jonkin aikaa yllä. Myönnettyjen uusien rakennuslupien määrä on jo pudonnut rajusti.

Rakentamiseen liittyvien yritysten tulee nyt siis ripeasti supistaa toimintaansa, kunnes paremmat ajat koittavat ja kaikki jatkuu kuten aiemminkin. Vai onko sittenkään niin?

LapWallissa olemme jo kauan sitten nähneet alan muutoksen, joka kulkee kohti rakentamisen tehokkuutta ja taloudellisuutta. Esille ovat nousseet myös vaatimukset ympäristöystävällisesti toteutetuista terveistä rakennuksista. Vastauksemme on puuelementtirakentaminen, joka nojaa kehittämäämme LEKO- elementointijärjestelmään, omaan valmistukseen ja kokonaispalveluun aina suunnittelusta asennukseen asti.

Uskomme puuelementtien käytön rakentamisessa kasvavan edelleen ja ulottuvan puhtaan puurakentamisen lisäksi osaksi perinteistä betoni- ja teräsrakentamista. Tekeminen siirtyy työmaalta tehtaalle, jolloin kuivaketju ja työmaan kosteudenhallinta toimivat. Työntekijöiden tarve työmaalla vähenee, valmistuminen nopeutuu, laatuvaatimukset täyttyvät ja kustannustehokkuus toteutuu.

EPD RGB

LEKO – puuelementointiratkaisumme on vastaus myös kasvaviin hiilijalanjälki- ja kierrätysvaatimuksiin. Olemme juuri saaneet viralliset Rakennustietosäätiö RTS:n hyväksynnät kaikkien keskeisten LEKO-järjestelmämme tuotteiden RTS EPD -ympäristöselosteille. Tämän olemme saavuttaneet alallamme ensimmäisenä maailmassa.

Näemme ettei rakentaminen palaa enää entiseen. Tosin epidemiat tai jo entuudestaan tutut rakentamisen suhdannesyklit eivät ole niitä tekijöitä, jotka saisivat aikaan ratkaisevia alaa kehittäviä muutoksia. Ne syntyvät uuden osaamisen, rakennustekniikan ja palvelujen kautta. Muutoksen suunnan määrittelevät edelläkävijäyritykset ja heidän asiakkaansa.

AJANKOHTAISTA

07/03/2024

LapWall on tehnyt investointipäätöksen tehdashankkeestaan Pyhännälle. Investointi laskee osavalmistus- ja...

07/02/2024

Strategia osoitti toimivuutensa haastavassa markkinatilanteessa Suluissa esitetyt luvut viittaavat edellisen...

31/01/2024

LapWall Oyj julkaisee tilinpäätöstiedotteen vuodelta 2023 tiistaina 7.2.2024 klo 9.00....

18/12/2023

LapWallin joululahja menee perinteisesti Hyvä Joulumieli -keräykseen, vähävaraisten Suomessa asuvien...

30/11/2023

LapWall on solminut toukokuussa 2023 yhteistyösopimuksen puuelementtitoimituksista Kastelli-talojen kanssa. Sopimus...

20/09/2023

LapWall Oyj on allekirjoittanut Pyhännän yksikössään alkusyksyn aikana noin 4...

Videokirjastomme

Ota kumppaniksi elementtirakentamisen edelläkävijä

LAPWALL LEKO® elementointijärjestelmä

Kattava vakioitujen tuotteiden valikoima tarjoaa mahdollisuuden elementoida rakennus kokonaisuutena. Mitä laajempi toimitus, sen nopeammin valmista paikan päällä!

LAPWALL LEKO® seinäelementit

Valikoimastamme kustannustehokkaat ratkaisut yksi- ja monikerrosrakentamiseen, sekä hybridirakentamiseen. Lopullinen seinäelementti suunnittelu aina asiakkaan tarpeiden mukaan.

LAPWALL LEKO® kattoelementit

Kattoelementeillä rakennus saadaan säältä suojaan hetkessä, eikä rakennusaikaista erillistä suojausta tarvita. Kattoelementti on tehokas ratkaisu aina asuinrakennuksista suuren kokoluokan teollisuusrakennuksiin asti.

Toteutamme vuosittain yli 400 projektia