Pyöritä liiketoimintaa vastuullisesti ja menesty!

17/09/2021

Jarmo Pekkarinen

Meillä kaikilla on paljon muistoja ajoista, kun pääsimme ensimmäisiä kertoja luontoon ja marjametsään tai kalalle isän ja äidin tai isovanhempien kanssa. Usein teimme eväät mukaan ja joskus saimme paistaa nuotiolla myös makkaraa. Näistä reissuista meillä on paljon hyviä muistoja. Opimme nauttimaan jokamiehen oikeuksista, mitkä eivät ole todellakaan jokaisessa maassa samalla tasolla kuin meillä täällä Suomessa. Me suomalaiset pidämmekin näitä asioita helposti itsestään selvinä asioina.

Nyt meillä on erittäin suuri huoli luonnostamme ja ympäristöstämme. Meille on tullut silmille se tosiasia, että luonto ei kestä meidän nykyisen elintapamme kuormitusta. Ilmastonmuutos, mikä ihmeen ilmastonmuutos, moni sanookin? Ilmastohan on muuttunut aina ja elä sinä ole huolissasi, eletään vain kuten ennenkin. Näin ei kuitenkaan ole, vaan meillä on paljon faktatietoa siitä, että ilmasto todella muuttuu ja ilmastonmuutos on tosiasia, jonka kanssa tulemme elämään. Meidän jokaisen henkilökohtaisilla valinnoilla on, ja tuleekin olemaan valtava merkitys tuleville sukupolville. Millaisen luonnon ja elinympäristön haluamme tarjota lapsillemme ja lastenlapsillemme, nämä valinnat on tehtävä nyt.

Millaisilla teoilla voimme siten vaikuttaa ja voimmeko oikeasti vaikuttaa asioihin mitenkään? Mitä meidän pitää sitten tehdä, moni kysyykin. On hyvä ja helppo lähteä liikkeelle pienistä arkisista teoista, jotka eivät ole myöskään kalliita. Jokapäiväisillä valinnoillamme mitä me ostamme, miten me lajittelemme syntyvän jätteen, miten me kierrätämme jne… näillä teoilla voimme vaikuttaa hyvinkin paljon elinympäristöömme ja meistä jokainen voi todella vaikuttaa.

Rakentaminen on yksi todella suuri ympäristöä kuormittava asia. Rakentamisessa käytettävä betoni onkin yksi pahimmista ympäristöä kuormittavista raaka-aineista. Meillä Suomalaisilla on hienot havumetsät, joita on hoidettu ja hoidetaan erittäin vastuullisesti. Metsien vuotuinen kasvu ylittää reilusti sen, mitä metsistä vuosittain hakataan mm. teollisuuden käyttöön. Puurakentaminen on lisääntynyt, mutta ei riittävän nopeasti. Puusta voidaan rakentaa laadukkaasti, turvallisesti ja myös erittäin kustannustehokkaasti niin pieniä kuin suuriakin rakennuksia.

Meidän kaikkien on helppoa puhua vihreiden arvojen toteutumisesta, mutta usein teot ja puheet eivät kuitenkaan kohtaa. Siksi on hyvä, että on tällaisia menetelmiä, jotka mahdollistavat vastuullisuutta ja samalla helpottavat aidosti ekologisten toimijoiden tunnistamista. LapWall on toimialan suunnannäyttäjä myös ympäristöasioissa.

Kun asiakkaamme käyttävät rakentamisessa LapWallin – LEKO® puuelementtejä niin samalla he ovat mukana vähentämässä rakentamisenaikaisia hiilidioksidipäästöjä. On todennettu, että LapWall – LEKO® elementit sitovat neliömetrille noin 21 kg hiilidioksidia koko käyttöiäkseen. Kun huomioidaan koko LapWallin vuosittainen elementtien valmistusmäärä, niin tämä tarkoittaisi nykyisellä uudehkolla autokannalla noin 50 miljoonaa kilometriä, tämä onkin jo aika paljon.

Jos jokin seikka vielä arveluttaa ekologisessa LEKO® puuelementtirakentamisessa, kuulen siitä mielelläni. Olen varma, että konseptimme tarjoaa jo siihen ratkaisun.

AJANKOHTAISTA

04/10/2024

Rakennusala on elänyt viime vuodet murrosvaihetta, mutta valoa tunnelin päässä...

07/08/2024

Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat – Pyhännän tehdasinvestointi etenee suunnitellusti Suluissa...

11/04/2024

LapWall Oyj on julkaissut vuoden 2023 vuosi- ja vastuullisuuskatsauksensa. LapWallin...

10/04/2024

LapWall on tehnyt investointipäätöksen tehdashankkeestaan Pyhännälle. Investointi laskee osavalmistus- ja...

10/04/2024

LapWallin luottoluokitus on parantunut entisestään ollen nyt tasolla Platina (Asiakastieto)...

07/02/2024

Strategia osoitti toimivuutensa haastavassa markkinatilanteessa Suluissa esitetyt luvut viittaavat edellisen...

Videokirjastomme

Ota kumppaniksi elementtirakentamisen edelläkävijä

LAPWALL LEKO® elementointijärjestelmä

Kattava vakioitujen tuotteiden valikoima tarjoaa mahdollisuuden elementoida rakennus kokonaisuutena. Mitä laajempi toimitus, sen nopeammin valmista paikan päällä!

LAPWALL LEKO® seinäelementit

Valikoimastamme kustannustehokkaat ratkaisut yksi- ja monikerrosrakentamiseen, sekä hybridirakentamiseen. Lopullinen seinäelementti suunnittelu aina asiakkaan tarpeiden mukaan.

LAPWALL LEKO® kattoelementit

Kattoelementeillä rakennus saadaan säältä suojaan hetkessä, eikä rakennusaikaista erillistä suojausta tarvita. Kattoelementti on tehokas ratkaisu aina asuinrakennuksista suuren kokoluokan teollisuusrakennuksiin asti.

Toteutamme vuosittain yli 400 projektia