Lehdistötiedote 23.3.2022
EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, SINGAPORESSA TAI ETELÄ-AFRIKASSA TAI NÄIHIN MAIHIN TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA TAI MIHINKÄÄN MUUHUN MAAHAN, JOSSA JULKISTAMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.
LapWall Oyj (”LapWall” tai ”Yhtiö”) tiedotti 18.3.2022 suunnittelevansa listautumisantia ja osakkeidensa hakemista listattavaksi Nasdaq Helsinki Oy:n (”Helsingin Pörssi”) ylläpitämälle First North Growth Market Finland -markkinapaikalle (”First North”) (”Listautuminen”). LapWall suunnittelee käyttävänsä Listautumisannilla kerättävät varat liiketoiminnan ja tuotantokapasiteetin kasvun tukemiseen, mahdollisiin yritysostoihin sekä Yhtiön yleisiin rahoitustarpeisiin.
Yhtiön hallitus on päättänyt laskea liikkeeseen alustavasti enintään 1 294 868 Yhtiön uutta osaketta (”Tarjottavat Osakkeet”) (”Listautumisanti”) ja valtuuttaa Yhtiön johdon jättämään listalleottohakemuksen Helsingin Pörssille osakkeiden listaamiseksi First Northiin. Listautumisannin merkintäaika alkaa 24.3.2022 kello 9.30.
LapWall Oyj on suomalainen vuonna 2011 perustettu puuelementtien valmistaja ja rakennustuoteteollisuusyhtiö. Yhtiön päätuotteita ovat puiset seinäelementit yksi- ja monikerroksisiin rakennuksiin, lämpimät kattoelementit, kattoelementtijärjestelmät sekä julkisivuelementit. LapWall on Yhtiön johdon käsityksen mukaan toimialan suurin puuelementtien valmistaja Euroopassa.
LapWallin päätoimipaikka on Pyhännällä ja Yhtiön tehtaat sijaitsevat Pyhännällä, Pälkäneellä ja Vetelissä ja toimipisteet Oulussa ja Vantaalla. Yhtiön palveluksessa työskentelee noin 130 henkilöä. Vuonna 2021 Yhtiön liikevaihto oli 35,5 miljoonaa euroa, käyttökate 6,1 miljoonaa euroa ja liikevoitto 4,4 miljoonaa euroa.
Listautumisannin tavoitteena on kerätä pääomia Yhtiön strategian mukaisen kasvun ja toiminnan laajentamisen mahdollistamiseksi, mahdollistaa investoinnit tuotannon tehokkuuteen ja automatisaatioon sekä CO2-vähennyksiin, laajentaa Yhtiön omistajapohjaa ja luoda osakkeelle likviditeetti, lisätä Yhtiön yleistä tunnettuutta asiakkaiden, kumppanien ja sijoittajien keskuudessa sekä mahdollistaa Osakkeiden tehokkaampi käyttö henkilöstön sitouttamisessa ja mahdollisissa yritysostoissa.
LapWall suunnittelee käyttävänsä Listautumisannilla kerättävät varat liiketoiminnan ja tuotantokapasiteetin kasvun tukemiseen, mahdollisiin yritysostoihin sekä Yhtiön yleisiin rahoitustarpeisiin.
Yhtiön Osakkeet eivät ole olleet kaupankäynnin kohteena millään säännellyllä markkinalla tai monenkeskisellä markkinapaikalla. Yhtiö aikoo jättää listalleottohakemuksen Helsingin Pörssille Osakkeiden listaamiseksi Helsingin Pörssin First Northiin kaupankäyntitunnuksella LAPWALL. Kaupankäynnin Osakkeilla odotetaan alkavan First Northissa arviolta 12.4.2022 Helsingin Pörssin hyväksyttyä Yhtiön listalleottohakemuksen.
Yhtiö on laatinut Listautumisantia varten First Northin sääntöjen mukaisen yhtiöesitteen (”Yhtiöesite”), joka on saatavilla sähköisenä versiona Yhtiön verkkosivustolta osoitteesta www.lapwall.fi/ipo, Pääjärjestäjän verkkosivustolta osoitteesta www.alexander.fi/lapwall ja Nordnet Bank AB Suomen sivuliikkeen (”Nordnet”) verkkosivustolta osoitteesta www.nordnet.fi/fi/lapwall arviolta 23.3.2022 alkaen.
Lisätietoa Listautumisesta ja merkintäpaikoista on saatavilla verkkosivuilla osoitteissa www.lapwall.fi/ipo, www.alexander.fi/lapwall ja www.nordnet.fi/fi/lapwall.
LapWall järjestää torstaina 24.3.2022 kello 18.00 alkaen virtuaalisen yhtiöesittelytilaisuuden, jossa Yhtiön toimitusjohtaja Jarmo Pekkarinen ja talousjohtaja Tuomo Riihonen kertovat Yhtiöstä sijoituskohteena. Tilaisuuteen voi ilmoittautua osoitteessa https://lapwall.videosync.fi/yhtioesittely
Jarmo Pekkarinen
toimitusjohtaja
LapWall Oyj
puh. +358 40 532 5694
Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Uudessa-Seelannissa, Singaporessa tai Etelä-Afrikassa tai näihin maihin tai missään muussa maassa tai mihinkään muuhun maahan, jossa julkistaminen tai levittäminen olisi lainvastaista.
Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei muodosta tarjousta arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa. Arvopapereita, joihin tässä tiedotteessa viitataan, ei saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Yhtiö ei aio rekisteröidä mitään arvopapereita Yhdysvalloissa eikä tarjota arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa.
Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, tarjoamiselle, käyttämiselle ja/tai myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä maissa. Yhtiö tai Aktia Alexander Corporate Finance Oy (”Pääjärjestäjä”) eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan.
Tämä tiedote ei ole esiteasetuksen (EU) 2017/1129 ja sen nojalla annetun lainsäädännön mukainen esite. Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei muodosta tarjousta myydä tai tarjouspyyntöä ostaa tai merkitä tässä tiedotteessa mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä tai tarjota alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, tarjouspyyntö tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä tämän tiedotteen tarkoittamia arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia tämän tiedotteen tarkoittamia arvopapereita, elleivät ne tee sitä Yhtiön mahdollisesti julkaiseman esitteen sisältämien tietojen perusteella.
Mikäli Yhtiö päättää edetä suunnitellussa Listautumisannissa, suunnitellun Listautumisannin ehdot ja merkintää koskevat ohjeet sisällytetään kokonaisuudessaan esitteeseen, jonka Yhtiö julkaisee suunnitellun Listautumisannin yhteydessä Yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.lapwall.fi/ipo.
Tietyt tämän tiedotteen sisältämät lausumat ovat ”tulevaisuutta koskevia lausumia”. Tulevaisuutta koskeviin lausumiin sisältyvät lausumat suunnitelmista, oletuksista, arvioista, päämääristä, tavoitteista, pyrkimyksistä, strategioista, tulevista tapahtumista, tulevista tuloista tai suorituksista, pääomamenoista, rahoitustarpeista, suunnitelmista tai aikomuksista, jotka liittyvät yrityskauppoihin, Yhtiön kilpailuun liittyviin vahvuuksiin ja heikkouksiin, rahoitukseen liittyviin suunnitelmiin tai tavoitteisiin, tuleviin toimintoihin ja kehitykseen, Yhtiön strategiaan ja odotettavissa oleviin suuntauksiin Yhtiön toimialan poliittisessa ja oikeudellisessa ympäristössä sekä muihin tietoihin, jotka eivät ole historiallisia tietoja, investointeihin, suunniteltuun Listautumisantiin ja Listautumiseen, tulevaan kassavirtaan, liiketoiminnan voittomarginaaliin, taloudelliseen asemaan ja likviditeettiin. Joissakin tapauksissa tulevaisuutta koskevat lausumat voidaan tunnistaa tulevaisuuteen suuntautuvan terminologian käytöstä, kuten ilmaisuista ”uskoo”, ”aikoo”, ”saattaa”, ”tulee” tai ”pitäisi”, tai kussakin tapauksessa niiden kielteisistä muunnelmista.
Tämän tiedotteen sisältämät tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat oletuksiin. Tulevaisuutta koskeville lausumille on luonteenomaista se, että ne sisältävät olennaisia riskejä, epävarmuustekijöitä ja sekä yleisiä että erityisiä oletuksia, ja on olemassa riski, että ennusteet, arviot, suunnitelmat ja muut tulevaisuutta koskevat lausumat eivät toteudu. Ottaen huomioon nämä riskit, epävarmuustekijät ja oletukset, sijoittajia kehotetaan olemaan tukeutumatta liiallisesti tällaisiin tulevaisuutta koskeviin lausumiin. Kaikki tähän tiedotteeseen sisältyvät tulevaisuutta koskevat lausumat on laadittu tiedotteen julkaisupäivän mukaisten tietojen perusteella. Yhtiö ja sen hallitus eivät aio eikä niillä ole velvollisuutta päivittää tai korjata tähän tiedotteeseen sisältyviä tulevaisuutta koskevia lausumia.