Rakennus MiiRA rakensi pääurakoitsijana NTcabille uudet toimitilat Nivalan teollisuuskylään. Kokonaisuuteen sisältyy 6000 m² hallitilaa sekä sosiaali- ja toimistotilat. Rakennus MiiRA valitsi LapWallin toimittamaan kohteeseen kattoelementit.
Rakennus MiiRAlle kumppanin valinnassa korostuivat erityisesti hinta, toimitusvarmuus ja laadunhallinta. Myös LapWallin hyvä maine ja toimintatapa tukivat päätöstä.
”LapWall on luotettava ja toimitusvarma toimija. He pystyvät toimittamaan elementit sovitussa aikataulussa. Olimme myös kuulleet paljon hyvää LapWallin tavasta toimia”, kertoo MiiRAn vastaava työnjohtaja Jani Käräjäoja valintakriteereistä.
Käräjäojan mukaan LapWall erottuu kilpailijoistaan erityisesti toimintavarmuudellaan ja sillä, että koko toimitusketjusta huolehditaan tarkasti esimerkiksi kuivaketjun osalta.
”Toimintavarmuus ja toimitusketjusta huolehtiminen ovat ehdottomasti LapWallin kilpailuvaltteja. En ole koskaan kuullut keneltäkään, etteikö LapWall olisi pystynyt toimittamaan elementtejä luvatussa aikataulussa”, Käräjäoja pohtii.
Käräjäoja kertoo, että yhteistyö LapWallin kanssa oli ostajan näkökulmasta vaivatonta. Ammattimaisuus näkyi erityisesti detaljiikassa ja perusratkaisuissa, joiden mukaisesti hankkeessa edettiin.
”Kohde oli iso ja vaativa, mutta yhteistyö ei aiheuttanut mitään ylimääräistä suunnittelunohjauksellemme, hankintapuolelle tai työmaalle. Toimitus oli erittäin vaivaton ja ammattitaitoinen”, Käräjäoja kertoo.
Toimitus sovitussa aikataulussa → varmuutta hankkeen etenemiseen
Kuivissa ja kontrolloiduissa tehdasolosuhteissa valmistettu puurakenteinen kattoelementti on taloudellinen, ekologinen, nopea ja riskitön tapa toteuttaa kattorakenteita. Ne parantavat rakennusprojektien kustannustehokkuutta lyhentämällä rakentamiseen kuluvaa kokonaisaikaa merkittävästi.