Puukerrostalojen rakentamisen käynnistyminen on yksi isoista kehitysaskelista suomalaisessa rakentamisessa. Puukerrostalo vielä monille uutena asiana herättää julkista keskustelua, jossa on mukana paljon mielipiteitä ja toisinaan faktaakin. Keskustelu on tärkeää, mutta siihen ei kannata uhrata loputtomasti aikaa.
Oma lähestymistapamme on käytännön toiminta ja kehitystyö, jotka ovat nostaneet meidät kuudessa vuodessa puukerrostalorakentamisen elementtitoimittajien markkinajohtajaksi. Päätimme aikanaan tuoda puukerrostalojen rakentamiseen ne hyödyt, joita LEKO-elementointijärjestelmämme tarjoaa.
Puukerrostaloille tehty palvelukokonaisuus
LEKO-kerrostaloelementtikonseptimme on kehitetty siten, että kokonaisuus soveltuu parhaiten sellaiseen rakentamiseen, missä puusta tehdään 3–4 kerrosta. Puukerrostalokonseptimme mukaisesti tuemme tilaajaa jo suunnitteluvaiheessa ja voimme toimittaa kaikki keskeiset puukerrostalojen rakentamisen osat vakiotuotteistamme. LEKO-kerrostaloratkaisussamme on toimivat ääni-, palo-, rakenne- ja arkkitehtuuriratkaisut. Toisin sanoen olemme poistaneet esteet laadukkaiden puukerrostalojen suunnittelulle, tilaamiselle ja kustannustehokkaalle toteuttamiselle.
Referenssimme kattavat jo noin kolmekymmentä kokonaistoimitusta yli kymmenelle asiakkaalle. Talot ovat korkeudeltaan kolmesta neljään kerrokseen ja niiden toimitus on sisältänyt tyypillisesti kohteen kaikki elementit suunnitteluineen ja asennuksineen. Merkittävät suomalaiset rakennusliikkeet ovat jo vakiintuneita asiakkaitamme ja suuntaus on, että toimitusten laajuus ja arvo tulevat kasvamaan. Tämä kertoo siitä, että puukerrostalojen rakentaminen on pääsemässä vauhtiin ja olemme luottokumppani nopeasti kasvavan markkinan keskiössä.
Mukana suunnittelussa alusta lähtien
Yksi viimeaikaisista kohteistamme on Helsingin Mellunmäessä pian valmistuva nelikerroksinen puukerrostalo, johon toimitimme yli 500 elementtiä. Rakennuttaja on pitkäaikainen asiakkaamme OikeaKoti Asunnot, jolle toimittamiemme monien rivi- ja luhtitalokohteiden jälkeen oli vuorossa heidän ensimmäinen puukerrostalonsa. Olimme mukana kohteen suunnittelussa projektin alusta lähtien, minkä ansiosta kokonaisuudesta saatiin toimiva ja kustannustehokas.
Konseptimme sisältää muokattavia ja yhdisteltäviä malliratkaisuja erilaisille kerrostalotyypeille helpottaen puurakennesuunnittelua. Mallien hyödyntäminen ei merkitse tinkimistä arkkitehtuurista tai rakennuspaikan tarjoamista mahdollisuuksista. Pikemminkin ne nostavat esiin puukerrostalorakentamisen erityispiirteitä, joilla voi luoda haluttua kaupunkikuvaa ja laadukasta asumisympäristöä.
Tuotannon tehokkuutta ja asennusosaamista
Heti projektin alkuvaiheessa huomioidaan se, että kohde tullaan toteuttamaan LEKO-puukerrostaloelementeillä. Näin saadaan valittua optimaalinen yhdistelmä LEKO-elementointijärjestelmän tuotteita, jotka valmistamme Euroopan tehokkaimmilla tuotantolinjoilla. LapWallin kuivaketju on varmistettu raaka-aineiden varastoinnista työmaalle toimitukseen aina sataprosenttisesti.
LapWallin LEKO-asennuskonsepti on saanut asiakkailtamme suurta kiitosta. Kuivaketju on täydellinen, kunnes elementti on osa valmista sääsuojattua rakennusta. Puuelementit täyttävät vedenpitävyyteen, lämmöneristykseen ja paloturvallisuuteen liittyvät määräykset. Ne voidaan asentaa puu-, teräs- ja betonirakenteisiin. Esimerkiksi viisikerroksisen talon alin kerros voi olla betonista ja neljä muuta puurakenteisia.
Ensimmäinen ympäristötietoinen valmistaja
Osaamisemme yltää myös ympäristöasioihin. Olemme ensimmäinen puuelementtivalmistaja, joka kykenee antamaan kattavat tiedot tuotteiden hiilijalanjäljestä. Puurunkoisilla seinä- ja kattoelementeillämme on nyt viralliset Rakennustietosäätiö RTS sr:n myöntämät RTS EPD -ympäristöselosteet. Ne kertovat luotettavasti tuotteiden ympäristövaikutukset rakennuttajille, suunnittelijoille ja rakennusliikkeille.
Jos jokin seikka vielä arveluttaa puukerrostalorakentamisessa, kuulen siitä mielelläni. Olen varma, että puukerrostalokonseptimme tarjoaa jo siihen ratkaisun.