Viimepäivinä on taas uutisoitu vakavista puutteista palokatkojen toteuttamisessa uusissa kerrostalokohteissa. Paloturvallisuus on äärimmäisen vakava asia ja tästä syystä LapWall Oyj on ollut mukana vuonna 2025 toteutetussa Puutuoteteollisuuden palohankkeessa. Osana hanketta Juho Kuusikko laati ansiokkaan diplomityön palojen yleisyydestä. Työssä käytettiin lähteenä sisäministeriön pronto-tietokantaa.
Vastoin yleistä keskusteluilmapiiriä teollisuus- tai varastorakennusten rakennuspalojen määrä on vähentynyt dramaattisesti 2020 luvulla, kuten kuvassa 1 nähdään. Työn mukaan teollisuusrakennusten määrä on kasvanut 1990 luvun n. 30 000 kappaleesta nykyiseen n. 50 000 kappaleen tasoon.

Kuva 1: Rakennuspalojen määrän kehitys 1996-2025, Juho Kuusikko
Muutos on tilastollisesti hyvin merkittävä ja erittäin positiivinen. Rakentamisen laadun on pitänyt parantua yleisesti, uusi turvallisempi kanta on korvannut vanhaa ”vaarallisempaa” kantaa ja rakennuksia käytetään paremmin kuin aiemmin. On myös huomion arvoista, että elementtiratkaisujen, kuten kattoelementtien käyttö on lisääntynyt merkittävästi juuri tänä ajanjaksona.
Määräysten mukainen toteutus on turvallista toteuttamista
Työn keskeisin havainto liittyy rakennusten määräysten mukaiseen toteuttamiseen. Työn mukaan tuhojen määrä on ollut jopa nelinkertainen tapauksissa, missä yläpohjan toteutus ei ole vastannut määräyksiä. Ero on erittäin merkittävä ja alleviivaa käsitystä siitä, että tärkeintä on varmistua määräysten mukaisesta toteutuksesta.
Koska vahinkojen määrä on laskevalla trendillä niin palomääräysten kiristämiselle ei ole suuressa kuvassa tarvetta. Sen sijaan on aivan keskeistä keskittyä siihen, että varmistutaan, että toteuttaminen olisi laadukasta. Tässä yhtenä keskeisenä keinona on lisätä teollisen elementti- ja osavalmistamisen määrää, joka työnkin suositusten mukaan vähentää laatupoikkeamia ja lisää rakentamisen prosessin hallintaa. Työ suosittaakin hankkeeseen ryhtyvälle panostamista asentamisen dokumentointiin ja hyvään detaljisuunnitteluun.
LapWall kattoelementtitoimitus
Suunnittelemme kattoelementtitoimituksemme aina kohdekohtaisesti varmistaaksemme tuotteen laadun ja paloturvallisuuden. Käytämme vakiokomponentteja ja vakioratkaisuja, jotka takaavat teollisen tasalaatuisuuden ja täten tasaisen teknisen suorituskyvyn. Esimerkiksi tuuletuksen jako osiin tai elementtien saumaus asennuksien yhteydessä toteutetaan vakiodetaljein. Tuotanto ja asennus dokumentoidaan laatujärjestelmän mukaan. Tuotteemme on polttokoeistettu yleisimpiin paloluokkiin ja osallistumme aktiivisesti teollisuuden kehityshankkeisiin.
Olemme toimittaneet satoja kattoelementtitoimituksia ja miljoonia elementtineliöitä, joiden aikana tekninen toimivuus on varmistettu. Käyttökokemuksia asentamistamme kohteista on jo kahdelta vuosikymmeneltä.
Lisätietoja